Uusi kalastuslaki – kaloille parempaa seksielämää

 Kuha ja langattomat verkot, keywords:  kuha alamitta nailonverkko kutukypsä kalakannat verkkopyynti tiheä harva langaton verkko kestävä kalastus luontainen lisääntyminen Sander lucioperca taimen järvitaimen pilapiirros

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön kalastuskysely kertoo, että valtaosa puolueista haluaa mm. korottaa kuhan alamittaa.

Puoluesihteereiltä kysyttiin muun muassa:

”Uudistettu kalastuslaki astunee voimaan vuoden 2016 alusta. Pääosa lain edellyttämästä kalastuksen säätelystä kirjoitetaan kalastusasetukseen, jonka antanee uusi vaalien jälkeen valittava hallitus.

Kalastusasetuksessa voidaan määrätä mm. kalojen pyyntimitoista; riittävä alamitta takaa sen, että suurin osa kaloista pääsee kutemaan ainakin kerran ennen saaliiksi joutumistaan; uuden lain mukaisilla ylämitoilla halutaan säästää kalakannan arvokkaimmat, tehokkaimmin lisääntyvät isot emokalat.

Oletteko valmiita toimimaan sen puolesta, että uudessa kalastusasetuksessa määrättäisiin vähintään yhden kutukerran mahdollistavat alamitat vaelluskaloille (järvi- ja meritaimen 65 cm, järvilohi 65 cm) ja kuhalle 45 cm?”

Lue puolueiden vastaukset tähän ja muihin kiinnostaviin kysymyksiin mm. koskiensuojelulain kohtalosta.

Ota yhteyttä | | Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *