
Maapallon tälle vuodelle tuottamat luonnonvarat loppuvat tänään tiistaina 23.9.2008 raportoi Global Footprint Network -tutkimuslaitos. Suomalaisten ekologinen jalanjälki on kolmanneksi suurin. Kulutamme noin neljä kertaa enemmän kuin maapallo tuottaa.
Kulutusjalkaa pitäisi siis keventää roimasti. Keinoja kulutuksen vähentämiseen on myös jo olemassa. Esimerkiksi kansalaisjärjestöjen ylläpitämä Kierrätysliike on jo pari vuosikymmentä kehitellyt eväitä kestävään elämään.
Vaikeinta lienee asenteiden muuttaminen. Ilta illan jälkeen kuulemme uutistoimittajien kertovan, että autokaupan kasvun pelätään hiipuvan tai että energiankulutuksen kasvu uhkaa pysähtyä. Ajatus jatkuvan materiaalisen kasvun kaikkivoipaisesta siunauksellisuudesta istuu tiukassa.
Olet mahtava oivaltaja. Tämäkin on niin mainio….
Miten kuvalla voikaan kertoa niin paljon.
Kiitokset. Vaikka aiheet ovatkin välillä aika ankeita, pyrin tekemään hilpeitä kuvia. :]